Tulin ihan pikaisesti moikkaamaan ja kertomaan lomaterveiset. Tai siis, olen niin innoissani tämänpäivän tapetista kukkakaupalla, että halusin heti esitellä sitä teille.

Olen jo monta vuotta halunut kukkakauppaan tiiliseinää jäljittelevää tapettia. Koskaan ei vain ole ollut hyvää hetkeä (vapaa-aikaa) tapetointiin. Nyt olin jo etukäteen päättänyt, että nyt kun liike on suljettuna 2,5 viikkoa tulen miehen kanssa joku päivä tapetoimaan. Tänään oli se päivä! Olin jotenkin tyhmästi ajatellut, että se on reilu tunnin homma, en ottanut huomioon kuinka kauan hyllyjen poistamisessa, reikien kittaamisessa, hiomisessa ja kaikessa meni…olimme lopulta lähes 4 tuntia hommissa ja vieläkin jäi kesken…mutta lopputilos on mielestäni ihana!

Lopulta en olisi olenkaan raaskinut laittaa hyllyjä takaisin seinään, mutta kyllä ne sitten siihen porattiin, tosin eripaikkaa kuin ennen….samalla järjestelin pöytiä vähän uudelleen…loman jälkeen on sitten kiva aloittaa työt kun uusien kukkien lisäksi on jotain muutakin uutta…

Mies työn touhussa….


Lopputulosta


Pakko jakaa kanssanne vielä tämä kuva…kävimme perheen kanssa eilen Ähtärissä katsomassa Pandoja ja kyllä kannatti….kertakaikkiaan suloisia. Käykää ihmeessä.

Kuvassa poikapanda Pyry


Minä jatkan lomailua. Nähdään sitten 23.8!

Terveisin Miia