Viime viikko oli niin kiireinen, että blogiin kirjoittelu jäi kokonaan. Ma-ti oli koulupäivät, keskiviikkona tulin kaupalle vastaanottamaan kukkakuormia ja laittelemaan paikkoja kuntoon loman jäljiltä….lähes kolmen viikon loma teki kyllä hyvää ja oli mukava torstaina palata takaisin töihin. Loppuviikko menikin sitten tilauksia tehdessä. Minullahan oli kauppa kiinni koko tuon loman ajan mikä oli kyllä hyvä ratkaisu.
Mutta koulupäiviin….viimeviikolla meillä oli aiheena seppele, mittakaavalaskentaa, päällystystekniikoita sekä erilaisia kukitustapoja. Jokaisen piti laskea omalle seppeleelle mittakaava, miettiä päällystämismateriaali ja tekniikka sekä kukitus, pääsääntöisesti luonnonmateriaaleista.
Päällystin omani leskenlehden lehdillä niin, että harmaa nurja puoli tuli päälle. Käytin tekniikkana nuppineulatekniikkaa, eli kiinnitin lehdet seppelepohjaan mustilla nuppineuloilla.Seuraavana päivänä lehtien kärjet olivat hieman käpristyneet (kuva alla) joten opettajan neuvosta liimailin erikeepperillä reunat kiinni 😁.
Kukituksen tein haarukkalangoituksella sekä nuppineulatekniikalla. Keräsin ulkoa pihlajanmarjoja, aronian oksia, hopeapajua, angervoa, maitohorsmaa….yllättävän paljon koulun pihalta löytyikin materiaalia….unikon siemenkodat ovat opettajan pellolta. Olin lopputulokseen aika tyytyväinen. Lisäksi seppele säilyi hyvin viikon verran kaupalla. Lauantaina kukkaryhmä oli kauniisti kuivunut, mutta leskenlehtipinta oli edelleen lähes kuin juuri tehty. Mietin, että tämä leskenlehti pinta toimisi jouluisissa kransseissakin kauniina pohjana kun sen lakkaisi askartelulakalla. Näin siitä saisi todella hyvin säilyvän. Alla kuva valmiista seppeleestä…
Tällä viikolla aiheena oli morsiussidonta. Meidän piti valmiiksi miettiä, minkätyyppisen morsiamen koristeen haluaisimme tehdä. Minulla oli aika nopeasti ajatuksena joku korumainen kimppu ja itseasiassa aika monella muulla oli sama idea. Maanantaina kävimme taas ensin läpi tekniikoita ja analysoimme pinterestista erilaisia kimppuja. Tämän jälkeen jokainen suunnitteli oman kimpun. Maanantai menikin pohjia tehdessä ja tiistaina pääsimme parhaaseen vaiheeseen, eli kukitukseen.
Tein oman pohjani vaaleanpunaisesta puolalangasta ja kukkina käytin pinkkiä phalaeonopsiksen kukkia, keijunmekkoa, hortensian yksittäisiä kukkia sekä kärhön siemenkotia. Tekniikaksi valitsin itselleni haastavan liimaustekniikan (en ole mitenkään parhaimmillani Oasiksen kukkaliiman kanssa….) sekä ketjuttamisen. Tätä kimppua oli todella mukava tehdä, se syntyi melko vaivattomasti ja olin suht tyytyväinen lopputulokseen. Kimpun ns. kahvaosa jäi hieman liian löysäksi ja oudon muotoiseksi koska vahvempi puolalanka loppui kesken ja jouduin jatkamaan työtä ohuemmalla langalla. Lisäksi muoto ei mielestäni ollut aivan tasainen. Kukitukseen, väreihin ja kimpun kertoksellisuuteen olin itse todella tyytyväinen. Lisäksi kimppu oli mukava ja kevyt kantaa.
Tässä kuvassa näkyy hyvin kimpun pohja…
Ja tässä lopputulos
Ihana toi häähommeli
Tykkäsin siitä itsekin!
Onpa ihania. Näitä juttuja varmaan pääsee sitten kursseilla myöhemmin kokeilemaan 🙂