Kahden viikon loma alkaa olla ohitse. Huomenna ja tiistaina on koulua, keskiviikkona menen kaupalle järjestelemään paikkoja, vastaanottamaan kukkakuormia, tekemään kimppuja ja muuta sellaista….muutama hyllykin pitäisi vielä kiinnittää.

Loma oli ihana, rentouttava. Palattiin eilen yöllä perheen kanssa viikon lomamatkalta Kreetalta. Siellä lämpöä riitti, kuten ilmeisesti täällä Suomesakin. Tuollaisen viikon täydellisen rentoutumisen jälkeen on kieltämättä ihan mukava palata arkeen ja normirytmiin…melko raskasta tuo all inclusive lomailu kaikkine ruokineen ja juomineen 🤣

Ehkä totaalisesta rentoutumisesta kertoo se, että tänään kun yritin avata työpuhelinta jonka akku oli tyhjentynyt, en muistanutkaan puhelimen pin- koodia. Piti ajaa töihin ja hakea paperilappu jossa koodi on.

Tänään aloitin muutenkin jo orientoitumisen töihin…tein kukkatilauksia, kävin pojan kanssa metsässä keräämässä materiaaleja (etsittiin myös kanttarelleja tuloksetta) ja tein muutamia kransseja. Möys mies joutui taas hommiin ja teki puurimoista minulle hienon säleikön kransseille.

Vaikka on ollut lämmin päivä, jotenkin jo tulevan syksyn aistii eikä se ole ollenkaan paha asia. Olemme todella etuoikeutettuja näistä 4 vuodenajasta, varsinkin tällaisen upean kesän jälkeen.

Minä alan nyt opiskelemaan seppeleen mittasuhteita huomista varten….tulkaahan moikkaamaan minua torstaina kun palaan töihin! Nähdään,

Miia

Päivän työpiste

Kaikkea ihanaa materiaalia omassa pihassa

Näihin ihaniin lomamaisemiin voi onneksi aina palata kuvien ansiosta ❤