Hei ja pahoittelut hiljaiselosta täällä blogin puolella. Työt ovat vieneet kaiken ajan ja energian joten kirjoittelu on vain jäänyt ja jäänyt. Tämä blogin päivityskin on asia, joka vain pitäisi merkata kalenteriin muiden töiden ohella.

Mutta nyt siis tuohon floristin näyttötutkintoon, josta olen lupaillut teille kertoa. Floristin näyttötutkinto muodostuu 3 pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta osasta. Pakollisia ovat 1. Asiakkaiden palveleminen kukkakaupassa, 2. Kukkasidontatöiden suunnitteleminen ja tekeminen, 3. Markkinointi floristisella alalla. Valinnaisia ovat 1. Kasveilla stailaaminen, 2. Juhlakoristelun suunnitteleminen ja toteutus, 3. Yrittäjänä toimiminen floristisella alalla, 4. Floristisen alan kilpailijana toimiminen, 5. Työpaikkaohjaaminen kukkakauppa-alalla.

Suurin työ on tuossa kukkasidontatöiden suunnittelussa ja tekemisessä. Siinä pitää suunnitella ja toteuttaa viisi eri tekniikoilla toteutettua kukkasidontatyötä: kimppu, morsiamen koriste, seppele, tilatyö ja kukkasienitekniikalla toteutettava työ. Pelkästään kukkasienitekniikalla ei voi toteuttaa kimppua, morsiamen koristetta, seppelettä tai tilatyötä.

Lisäksi täytyy tekstata kortti ja nauha, pakata vähintään kolme sidontatyötä käyttäen erilaisia pakkaustapoja.

Näiden lisäksi morsiamen koristeesta tai tilatyöstä on laadittava mittakaavapiirros ja tietenkin työ tulee toteuttaa oikeassa mittakaavassa.

Kaikista töistä tulee tehdä kattava suunnitelma aikatauluineen ja budjettilaskelmineen, toteutus sekä itsearviointi.

Hommaa siis olisi, jotenkin vain edelleen jumitan ajatuksissa. Morsiamen koristeesta minulla on aika selkeä visio, samoin seppeleestä. Seppeleen kanssa kävi nimittäin niin onnellisesti, että juteltuani erään ihanan asiakkaani kanssa näistä koulutöistäni hän päätti auttaa mua eteenpäin ja tilasi Itsenäisyyspäiväksi ison seppeleen heidän oveensa jonka toteutan seppelepiikki tekniikalla ja saan näin ollen seppeleen tehtyä. Markkinoinnin ja asiakaspalvelun suoritan joulukuun puolivälissä järjestämällä markkinointipäivän asiakkaille.

Viimevuonna suorittamani Yrittäjänammattitukinto katsottiin suoraan hyväksytyksi tuohon valinnaiseen yrittäjyyteen. Eli yksi tutkinnon osa periaatteessa suoritettu 😁

Joten eiköhän tämä tästä ala edistymään …

Aurinkoista viikkoa teille!

Miia