Orvokit

29.03.2011

Kirjoittaja: Miia

Kuten varmaan ennenkin olen kertonut aiheesta kukkien oston vaikeus. Eli siitä, kuinka joskus tukussa ihastut johonkin kukkaan ja olet varma, että asiakkaatkin ihastuvat vähintään yhtä paljon ja sitten....kukaan ei halua kyseistä kukkaa. Onneksi näin käy aniharvoin, mutta myös toistepäin. Ja eilen kävi juuri näin. Otin kokeeksi laatikollisen orvokkia. Ajattelin, ettei sitä vielä kukaan osta, mutta otanpa nyt sisääntuloa somistamaan...ja kaikki orvokit myytiin heti ja vielä tänäänkin on kyselijöitä riittänyt. Siinä sitä taas ollaan. Huiskulasta en tänään orvokkeja lisää saanut (kaikkea muuta ihanaa kylläkin : ) eli nyt täytyy vain kärsivällisesti odottaa ensiviikkoon ja Lepolan puutarhan autoa. Aina ei ihan natsaa....
Erään ystäväni kanssa juuri eräänä päivänä mietittiin kuinka vaikeaa olisi olla mm. vaatekaupan sisäänostaja. Mikä määrä eri väriä ja kokoa tarvitsee yhtä vaatetta olla. Hmm.
Viikonloppuna on Helsingin messukeskuksessa Kevätpuutarha messut. Sinne pitäisi itsekin yrittää ehtiä. Sormet syyhyävät jo pihan laittoon. Tänään töiden jälkeen aion siivota terassin kotona (jos vaan ei sada) . Jos vaikka pääsisi nauttimaan aamukahvia ulos joku aamu! Tai avaamaan grillikauden!
Sinnikkäästä etsinnästä huolimatta en ole onnistunut löytämään vielä ensimmäisiä leskenlehtiä tai muutakaan kukkivaa maasta. Mutta ehkäpä jo tälläviikolla....
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Miia

Kiinanruusu


Perinteistä punaista ruusua...


Kauppa-apulainen, joka tylsistyneenä makaa takahuoneen lattialla tällähetkellä


 Lisää kommentti 
Nimi (pakollinen):
Sähköposti (ei tule näkyviin):
Kommentti (pakollinen):
 

Roskapostituksennesto:

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita yllä oleva teksti alla olevaan kenttään