Kevät siirtyi jo ulos

21.03.2011

Kirjoittaja: Miia

Vihdoin Ikivihreän kuisti oli sulanut lopuistakin lumista ja sain siivottua sen callunoista ym talvisesta. Aurinko paistoi niin ihanasti, että olisi tehnyt mieli tuoda puutarhakalusteet ulos ja istua nauttimaan auringosta ja päiväkahvista. Sainkin heti ohikulkijoilta kiitosta "silmänruoasta" kannettuani tetet, perunanarsissit ja muscarit ulos. Pienellä vaivalla saa kyllä kaunista aikaan.
Sain myös nipun omenapuunoksia (kiitos Seija!)  ja nyt vain odotellaan, että kukat puhkeavat!!! Ovat aivan ihania vänkyräisine oksineen ja ilman kukkiakin. Sopivat mainiosti keväisiin kimppuihin!
Tukusta tarttui mukaan tänään hauskoja pääsiäisruukkuja ihanan keväisissä väreissä. Myös tilaamani tuotteet Decopotilta ovat kuulemma saapuneet Helsinkiin. Nyt kun vielä ehtisi hakea ne pian.....tulossa on ainakin paljon kyseltyjä amppeleita lisää, ym kivaa!
Eilen kotiin tullessani pistettiin siivousilta pystyyn. Sen jälkeen oli pakko kaivaa jo muutama pääsiäispupu esiin. En malttanut enään odottaa. Tänään varmaan lasten kanssa kaivetaan koko pääsiäiskoriste laatikko esiin ja levitellään loputkin tiput ja puput. Sitten vain nippu tulppaaneita ja narsisseja pöydälle ja suklaamunia syömään (vain Kinder munat kelpaavat). Myös kotipihalle on kevät saapunut. Täytin isot korit ulko-oven vieressä narsisseilla ja muscareilla. Tänään pitäää vielä hakea iso nippu korkeita pajunkissan oksia sinkkiämpäriin ja oveen kevätkranssi.

Miia

  Mieletön cymbidium orkidea
 
 



Upeat ranskalaiset tulppaanit



 Lisää kommentti 
Nimi (pakollinen):
Sähköposti (ei tule näkyviin):
Kommentti (pakollinen):
 

Roskapostituksennesto:

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita yllä oleva teksti alla olevaan kenttään