Orvokkeja

11.04.2010

Kirjoittaja: Miia

 

Narsissi aika on ohi ja on siirrytty orvokeihin. Toki pääsiäiseksi hankitut narsissit jatkavat kukintaansa vielä viikon päivät. Ja kieltämättä narsissin keltainen väri piristää, kun luonnosta ei vielä värejä juuri löydä.

Tarhaorvokin historia alkaa itseasiassa jo 1500-luvun Englannista, jossa nummilla kasvoi suurikukallisia keto-orvokkeja, joita yritettiin jalostaa varsin huonoin tuloksin. Vasta 1800- luvun Ranskassa onnistuttiin jalostamaan nykyisin tunnetun tarhaorvokin alkumuodot.

Toisin kuin narsissi, orvokki ilahduttaa kukinnallaan koko kesän pakkasiin asti kun siitä vain jaksaa nyppiä lakastuneet kukat pois. Ylipitkäksi kasvaneet, ränsistyneen orvokki kasvuston voi uudistaa kylmästi leikkaamalla koko kukinnon lyhyeksi. Orvokki kestää alle -5 asteen pakkasta . Orvokki tarvitsee myös runsaasti vettä ja lannoitusta koko kasvukauden jaksaakseen kukkia koko kesän.

 Värivaihtoehtojahan on valtavasti. Vaikeaa onkin päättää mitä värejä tänävuonna valitsee...Minusta orvokit ovat yksi kauneimpia kesäkukkia... Tänä vuonna (taas kerran) olen päättänyt pysytellä valkoisissa kesäkukissa. Saa nähdä miten onnistuu. Yleensä sekaan mahtuu kuitenkin muutama vaaleansininen sekä hennon roosa kesäkukka. Kesäkukka istutuksia on mukava suunnitella. Kukkien hankinnassa kannattaa ottaa pari seikkaa huomioon ja kysyä itseltään

-kuinka paljon jaksan hoitaa (nyppiä, kastella) kukkia?

-onko paikka aurinkoinen, varjoisa?

-talon väri (haluanko talosta erottuvan vaiko siihen sulautuvan kukkaistutuksen?)

-romanttista vai pelkistettyä?

- ruukut, amppelit, kukat talon tyyliin sopivaksi

-ympäröivä luonto (onko metsä-, pelto-, kaupunki tontti?)

Kannattaa rohkeasti pyytää kukkakauppiaalta neuvoa, autamme enemmän kuin mielellämme.

Lisäksi kannattaa esittää toiveita kesäkukista. Lupaan yrittää niitä sitten mahdollisuuksien mukaan toteuttaa.

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!!!!!

 

Ihana, iso ruukku

 

Myrtti

 

 

 

uusia hankintoja...

 

Vihdoinkin kukkia ulos...terassi on aivan ihana, kaksinkertaistaa myymälätilan!!!

 

 

Rosmariini ja timjami...ihana tuoksu

 

Laakeripuu rungollisena

 

 

 

 

 Lisää kommentti 
Nimi (pakollinen):
Sähköposti (ei tule näkyviin):
Kommentti (pakollinen):
 

Roskapostituksennesto:

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita yllä oleva teksti alla olevaan kenttään